Siirry sisältöön

Sammaltupa

Alkaen 122,00 € / vrk
Valitse päivämäärä nähdäksesi tarkan hinnoittelun.
Uusi kohde keskellä kansallispuistoa

Saunallinen Sammaltupa sijaitsee Repoveden kansallispuiston keskellä, Sammalahden rannassa, Kuutinlahden läntisessä nurkassa. Kämpälle pääsee maitse Olhavalta Karhulahteen vievältä tieuralta.

Sammaltupa on täysin omassa rauhassa poissa kansallispuiston vilkkailta valtaväyliltä. Sammaltuvan pihaan eivät satunnaiset retkeilijät eksy vahingossa. Sammaltupa toimii kesäkautena hyvin esimerkiksi pariskunnille, perheille, pienille retkeilijäporukoille ja melojille.

Kämpän tyyppi ja piha

Sammaltupa on 1980-luvulla rakennettu puurakenteinen eräkämppä, joka jakautuu kolmeen osaan, tupaan keittiönurkkauksineen, makuuhuoneeseen ja saunaan. Ulkona kämpän vieressä on puuliiteri ja kuivakäymälä sekä erillinen makuuaitta touko-syyskuu-välille. Sekä kämpällä että makuuaitalla on terassit, joilla on mukava paistatella päivää tai jäähdytellä hyvien löylyjen jälkeen. Pihassa on tulipaikka ja omassa rannassa on laituri.

Sammaltupa soveltuu kolmen vuoden ajankäyttöön.

Kämppä soveltuu maksimissaan 6 hlölle eikä tätä saa ylittää. Telttojen pystyttäminen kämpän ympäristöön ei ole sallittua.

Sijainti ja kulku kämpälle

Sammaltupa sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Saarijärven sisääntulosta Olhavanvuorelta kohti Karhulahtea Sammallahden rannassa. Kämpän pihaan on kulkuoikeus yhdellä ajoneuvolla.

Lokakuun puolesta välin tienoilta eteenpäin talven tulo voi johtaa siihen, että kulku Sammaltuvalle ei onnistu ajoneuvolla. Vastaavasti keväällä huhtikuusta toukokuun alkupuolelle ajoneuvolla kohteeseen pääsee vasta sitten, kun lumi on poistunut ja tieura kantaa. Näinä aikoina vuokraajan tulee aina varautua siihen, että kulku Sammaltuvalle tapahtuu vain patikoiden.

Tervarumpu ei missään tilanteessa ole vastuussa vuokralaisen ajoneuvosta tai siitä, että tieura tuvalle on kulkukelpoinen. Ajoneuvolla siirtyminen Sammaltuvalle on aina vuokraajan omalla vastuulla.

Varustelu

  • Keittonurkkaus ja nestekaasuliesi (ei uunia)

  • Aurinkovoimalla toimiva jääkaappi (62l)

  • Juomavesikanisteri. Lähin kaivo Olhavalla, 600 metriä.

  • Tuvassa tiilitakka lämmittämiseen (Ei peruslämpöä).

  • Puulämmitteinen sauna, lämminvesisäiliö.

  • Oma ranta ja laituri.

  • Ruokailuvälineet 6 hlölle

  • Kahvipannu, paistinpannu ja kaksi kattilaa

  • Kämpän makuuhuoneessa parisänky (140x200cm) ja tuvassa sohva-sänky yhdistelmä (80x200 cm). Peitot ja tyynyt kuuluvat varustukseen.

  • Makuuaitassa makuulaverit, alasänky 110x375cm ja yläsänky 80x200cm. Peitot ja tyynyt kuuluvat varustukseen.

  • Puuvaja polttopuineen ja kuivakäymälä

  • Kirves pilkkomista varten.

  • Tulipaikka

Huom! Kynttilät, WC-paperit tai liinavaatteet eivät kuulu palveluvarustukseen. Kämpällä ei ole sähköjä.
Muista aina ottaa mukaan: Tuikkuja, WC-paperia, taskulamppu, tulitikkuja ja makuupussi/petivaatteet sekä oma laudeliina.

Kämpän varaaminen ja käyttö

Kämppä on varattavissa kolmena vuoden aikana touko-marraskuu välillä. Lämpimänä kautena (touko-syyskuu) 6 hlölle ja kylmänä kautena 3 hlölle (aitassa ei ole lämmitystä).

Kämppä on vuokralaisen käytössä tulopäivän klo 14:sta lähtöpäivän klo 11:een. Vuokralainen saa mennä kämpälle vasta sitten, kun varausaika alkaa.

Siisteys, loppusiivous ja roskat

Vuokralainen on vastuussa vuokrakohteen, sen pihapiirin sekä siihen liitettyjen palvelujen siisteydestä. Kohde tulee olla siivottu huolellisesti käytön jälkeen siten, että seuraavalla tulijalla on mielyttävää saapua Repovedelle nauttimaan.

Kämpällää noudatetaan roskatonta retkeilyä. Biojätteen voi laittaa kuivakäymälään kuivikkeen seassa ja poltettavat roskat (EI alumiinivuorattuja tai metallia sisältäviä materiaaleja) voi polttaa saunan uunissa tai takassa. Poltettavia roskia ei kuitenkaan saa jättää seuraavalle saapujalle "sytykkeiksi". Kaikki muu jäte on kuljetettava pois. Kämpälle ei saa myöskään jättää mitään ruoka-aineita.

Lemmikkieläimet

Säkäkorkeudeltaan alle 50 cm ja siistit koirat ovat sallittuja Sammaltuvalla. Omistajan on huolehdittava siitä, että vuoteet on suojattu asianmukaisesti, mikäli koira on mukavuudenhaluinen ja tykkää nukkua sängyssä. Lähtiessä siivoukseen ja mattojen puisteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta karvat saadaan mahdollisimman hyvin pois.

Mikäli koira käy tarpeillaan pihapiirissä, on ne korjattava ehdottomasti pois ja vietävä taka metsään maatumaan.

Ilmoita varausta tehdessäsi lisätietoihin koiran rotu ja koko. Muista myös tarkistaa ehtojen lemmikkieläin kohta ennen varausta.

PS. Mikäli koirasi on yli 50 cm, suosittelemme Kuutinkämppää.

Ehdot

Kämpän varajaa on täysimääräisesti vastuussa koko kohteesta sekä myös kavereistaan. Tutustu voimassa oleviin ehtoihin ennen varaustasi.