Siirry sisältöön

Entisaikaan oli tupa, perhe ja metsämaa. Ihmiset asuttivat kaukaisimpiakin korven kontuja ja elivät kiireettömää, toki työntäyteistä, mutta onnellista elämää. Ihminen eli luonnosta.

Repoveden luonto

Repoveden luontoa leimaa jylhät maisemat, jotka ovat saaneet alkunsa jääkauden ajoilta.

Repoveden historia

Ihminen on liikkunut Repovedellä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Siitä kertovat esimerkiksi kalliomaalaukset Olhavalla sekä puiston lähellä sijaitsevalla Löppösen luolalla, Voikosken...

Savottojen historiaa

Repoveden alue on ollut ennenvanhaan Kymin Osakeyhtiön (nykyinen UPM-Kymmene) tärkeä puunhankinta-alue.

Retkeilijän Repovesi

Repovesi poikkeaa hyvin paljon kaikista muista Suomen kansallispuistoista sillä, että alueen maat eivät ole yksin valtion omistuksessa. Lapinsalmen alue Kuutinkanavalle asti sekä pohjoisen osat...

Repoveden kävijät

Repoveden kansallispuiston käyntimäärät ovat kasvaneet tasaisesti puiston perustamisesta lähtien. Puiston kehittämisen näkökulmasta on tärkeää tietää, mihin suuntaan käyntimäärät ovat kehittymässä...

Repoveden kämpät ja majoittuminen

Repoveden kansallispuiston sisällä on yhdeksän eri varattavaa kohdetta, jotka kaikki tukevat oivallisesti puiston eri poluilla retkeileviä.

Repoveden kartat

Repoveden ostettavat sekä itse tulostettavat kartat.

Repoveden sisääntulot ja ajo-ohjeet

Repoveden kansallispuistoon on kolme varsinaista sisääntuloa: Lapinsalmen, Tervajärven ja Saarijärven.

Koettavaa Repovedellä

Repovesi on tunnettu upeista maisemistaan, jotka jylhyydessään hakevat vertaistaan eteläisessä Suomessa.

Repoveden tulipaikat ja laavut

Repoveden nuotiopaikat ovat aina avoinna ja retkeilijöiden käytössä ympäri vuoden.

Saunominen Repovedellä

Retki- ja maastopyöräily

Pyöräily on sallittu puiston teillä sekä tietyillä reiteillä.

Kalastaminen Repovedellä

Repoveden kansallispuiston järvillä saa kuka tahansa kalastaa onkimalla sekä pilkillä ilman mitään erillisiä lupia. Viehekalastus vaatii valtion kalastonhoitomaksun suorittamisen.

Lemmikit Repovedellä

Koirat ja muut lemmikit ovat tervetulleita kansallispuistoon. Lemmikki tulee aina olla kytkettynä vuodenajasta ja lemmikin koosta, iästä tai tottelevaisuudesta riippumatta. Erityisen tärkeää...

Marjastus ja sienestys

Repovedeltä löytyvät yleisimmät syötävät marjat (Mustikka, puolukka, lakka ja karpalo) sekä ruokasienet (mm. kanttarellit, suppilovahverot, herkkutatit).

Pahkajärven ampuma-alue

Kansallispuiston itärajalla on Pahkajärven ampuma-alueen varoalue, joka on merkitty selkeästi maastoon sinivalkoisin maalauksin sekä alueen karttoihin.

Entisaikaan oli tupa, perhe ja metsämaa. Ihmiset asuttivat kaukaisimpiakin korven kontuja ja elivät kiireettömää, toki työntäyteistä, mutta onnellista elämää. Ihminen eli luonnosta.

Tervarumpu on luontomatkailuyritys, joka keskittyy Repoveden kansallispuiston ja maailmanperintökohde Verlan sisäisen palvelurakenteen kehittämiseen uusin modernein keinoin.