bg
Siirry sisältöön

Suomen Juhlavuoden kunniaksi toteutamme Tervarummussa vuoden 2017 aikana erilaisia ilmaistapahtumia, joiden tavoitteena on saada sata ihmistä metsään pro bono. Metsät vaikuttavat terveyteemme enemmän kuin uskommekaan ja metsissä vietetyt hetket ovat hyväksi niin keholle kuin mielellekin. Retkien tarkoitus on myös herätellä ihmisten luontosuhdetta ja saada madallettua kynnystä luontoon lähtemiseen, eri vuoden ja vuorokauden aikoina.

Retket ovat joko jokamiesretkiä tai yhteisöille järjestettyjä. Jokamiesretkiä on kolme. Talvella 11. helmikuuta, keskikesällä 17. kesäkuuta ja loppukesällä 12. elokuuta. Jokamiesretkiin voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa kokea kaunista havumetsien luontoa ja oppia samalla luonnossa liikkumisen taitoja. Retkien ohjaukseen osallistuminen on tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka tarvitsevat neuvoa ja niksejä oman luontosuhteensa rakentamiseen. Retkille voi osallistua myös kokeneemmat mutta heidän ei tarvitse ilmoittautua ja he voivat liikkua poluilla joko ryhmän mukana tai osittain omaan tahtiin. Retkelle voi osallistua myös yli 10-vuotiaiden lasten kanssa, kunhan jokaisella osallistuvalla alaikäisellä on oma vanhempi tai muu läheinen aikuinen mukana. Pienemmille lapsille ja lapsiperheille on suunnitteilla oma teemapäivänsä syksylle.

Ryhmille suunnatut päivät räätälöidään jokaisen ryhmän kanssa yhdessä. Jos sinulla on tiedoissa alle 20 henkilön yhteisö, ryhmä tai porukka, jotka tarvitsevat apua luontoon lähtemiseen tai pääsemiseen, niin vinkkaa tästä meille. Ryhmien toivotaan olen Kaakkois-Suomen alueelta. Vuoden 2017 pystymme toteuttamaan näillä näkymin 3 – 4 räätälöityä retkeä. Ryhmän tulee itse pystyä hoitamaan tarvittavat kuljetukset sekä eväät, meidän kautta on mahdollista saada ilmaiseksi opastusta ja ohjausta sekä muuta käytännön apua retken toteuttamisen. Retkestä kiinnostuneiden ryhmien toivotaan ottavan yhteyttä sähköpostilla info@tervarumpu.fi

#100ihmistämetsään

100 ihmistä metsään -haasteen vastaanottaneilta muualla Suomessa

© Repovalkea Oy / Tervarumpu

Takaisin ylös